Skip to main content

Katsaus suomalaiseen miesliikehdintään ja feminismiin

Katariina Mäkinen kirjoittaa megafonissa suomalaisesta miesliikehdinnästä otsikolla "Miesliike nyt?". Teksti keskittyy pääasiassa niihin osiin miesliikettä, jotka tekevät eroa feministiseen politiikkaan joten keskustelun ulkopuolelle jäävät esimerkiksi kriittinen miestutkimus ja profeministimiehet. Näin käsittelyyn päätyy lähinnä vasemmiston miespoliittinen työryhmä, vihreä miesliike sekä sellaiset toimijat kuin Teemu Hiilinen, Timo Hännikäinen, ja Henry Laasanen.

Artikkelin mukaan suomalaisessa miestoiminnassa ehkä tärkein ja ongelmallisin rajanveto on suhtautuminen feminismiin. Etenkin populistiset miesaktivistit keräävät kannatusta suhtautumalla krittiisesti feminismiin, tai oikeastaan siihen vääristyneeseen kuvaan joka heillä feminismistä on. Joidenkin miesaktivistien puheissa feministinen liike typistyy lähinnä rintaliivien poltteluun, meikkaamisen paheksumiseen tai miesvihaan. Ironista kyllä, miesliikkeen antifeministit eivät ymmärrä, että miesliikkeen lempiaiheista (mm. miesten puolustaminen avioeropäätöksissä ja miesten kohtaaman väkivallan esiintuomisen vaatimus) voidaan keskustella koska feminismi on traditionaalista sukupuolijärjestelmää purkaessaan samalla avannut miehille mahdollisuuden olla läheisempi isä tai kasvaa vähemmän väkivaltaiseen kulttuuriin. Mutta tämä onkin yksi miesliikehdinnässä valitettavan usein toistuva piirre; tietämättömyys tai piittaamattomuus globaalista kontekstista ja historiasta.

Miksi miesliikehdinnässä sitten esiintyy antifeminismiä? Osittain siitä syystä, että feminismi on helppo kohde, kirjoittaa Mäkinen. Feministit esittävät vaatimuksia, jotka perustuvat käsitykseen miessukupuolen etuoikeutetusta asemasta yhteiskunnassa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että jokainen mies käyttäisi etuoikeutettua asemaansa hyväkseen tai, että jokaisella miehellä automaattisesti menisi hyvin. Etuoikeus ja voimattomuus ovat kaksi eri asiaa. Mutta mies joka ei ymmärrä näiden kahden asian eroa ja lisäksi päätyy elämäntilanteeseen jossa kokee voimattomuutta ja turhautumista voi erehtyä kohdistamaan kritiikkiä "noihin feministeihin jotka väittävät, että miehenä minulla muka olisi kaikki paremmin". Etuoikeuksia on erityisen hankala nähdä silloin kun oma tilanne on huono mutta myös siitä syystä, että etuoikeuteen kuuluu, ettei sitä tarvitse havaita.

Tarttumalla tähän näennäiseen ristiriitaan, antifeministinen miesliike tarjoaa näennäisen helpon, mutta väärän, kohteen turhautuneille miehille. Feministejä kritisoimalla on helppo sivuuttaa olemassa olevat etuoikeudet, ja näin varmistaa niiden pysyvyys, sekä samalla keskittyä miesten aseman parantamiseen.

Miesliike nykyisessä muodossaan on vahingollinen ilmiö, tiivistää Mäkinen. Se tuhoaa feministisen politiikan mahdollisuudet, vaientaa jo valmiiksi marginalisoidut ryhmät, uudelleenmäärittelee sukupuolipolitiikan omien etujensa mukaiseksi, ja tuhoaa ne liittoutumisen mahdollisuudet, joita esimerkiksi vasemmistolaiset feministit ovat yrittäneet rakentaa.

Entä antifeminismi ja muukalaisviha? Miesten kamppailu oikeuksistaan on antifeministisessä miesliikkeessä väistämättä myös kamppailua etuoikeuksien säilyttämisen puolesta. Ja koska etuoikeutettuja ovat lähinnä valkoiset lihansyöjäheteromiehet on selvää, että kärsijöiksi valikoituvat tämän kapeaan määritelmään ulkopuolelle jäävä globaali enemmistö.

Myös Jussi Ojajärvi kirjoittaa aiheesta miesliike ja feminismi, otsikolla "Mitä se feminismi on, eli mitä miesliikkeessä ei aina tajuta".