Skip to main content

Miksi miehet eivät ota hoitovapaata?

Yhteiskuntamme on luonut kirjavat mahdollisuudet vanhempien hoitaa lapsiaan mutta valitettavasti näyttää siltä, että miehiä eivät lapsenhoito keskimäärin kiinnosta. Lapsen takia hoitovapaata töistä voi ottaa seuraavilla nimikkeillä: äitiysvapaa, isyysvapaa, kokoaikainen vanhempainvapaa, osittainen vanhempainvapaa, kokoaikainen hoitovapaa, osittainen hoitovapaa, ja tilapäinen hoitovapaa. Lisäksi on olemassa niin kutsuttu poissaolo pakottavista perhesyistä, suomeksi ilmaistuna kotiin jääminen lapsen sairauden tms takia.

Tarkkasilmäinen lukija ehkä huomasi, että vain yhden vapaan nimessä esiintyy sana äiti ja vain yhden vapaan nimessä sana isä. Äitiysvapaa on pelkästään äideille varattu vapaa joka alkaa jo ennen laskettua aikaa ja jonka tarkoitus on suoda synnytykselle ja äidin toipumiselle hyvät olosuhteet. Isyysvapaa taas on lapsen kanssa samassa taloudessa asuvan miehen sukupuolitettu bonus jonka ainoa tarkoitus on yrittää houkutella mies hoitamaan lasta edes muutaman viikon ajan. Eli pippelillä saa tässä kolmekymmentä (30) päivää mittaamattoman arvokasta aikaa lapsen kanssa. Tai, siis, saisi – jos kyseinen mies vain malttaisi jäädä töistä kotiin. Surullinen tosiasia nimittäin on (ks. Kelan perhe-etuustilasto 2005), että joka toinen suomalainen mies ei lapsen takia ota edes yhtä vaivaista päivää hoitovapaata!

Mikä miehiä vaivaa? Yleisin syy minkä saa kuullakseen miksi mies ei jää kotiin on se, että perheen tulotaso kuulemma tippuu liian paljon. Hmm. Jos tulotaso on niin perkeleen tärkeä juttu niin eikö ne laskelmat sitten kannattaisi tehdä ennen kuin ryhdytään lisääntymään? Lapseton pariskunta kun tienaa huomattavasti enemmän rahaa kuin sellainen jossa yksi vanhemmista on kotona lasta hoitamassa. Lastakin pitää sitäpaitsi ruokkia, vaatettaa ja vaikka mitä, eikä mikään tähän liittyvä ole ilmaista. Tässä vaiheessaa pitää muuten todeta, että en tarkoita, että vain rikkaat saisivat lisääntyä vaan sitä, että on saivartelua ryhtyä käyttämään taloudellista argumenttia vasta siinä vaiheessa kun päätetään kuka jää kotiin. Ensinnäkin, jos todellakin olisi niin, että alemman tulotason vanhempi aina jäisi kotiin olisi koti-isiä jo nyt moninkertaisesti enemmän. Toiseksi, se, että perheen tulotaso muka tippuisi liian paljon miehen jäädessä kotiin on jo myytiksi todettu (ja tästä kirjoitin jo aikaisemmin).

Luuleeko yhteiskunta ettei mies pippelinsä takia sitten sovellu lasten hoitajaksi? Voin henkilökohtaisesti vakuutta, että oma pippeli ei millään tavalla ollut tiellä vaippoja vaihtaessa tai lasta kylvettäessä. Opin kaiken lapsenhoitoon liittyvän ihan yhtä hyvin kuin kuka tahansa muu lasta hoitava ihminen. Koska en miellä olevani kovin poikkeuksellinen mies uskallan väittä, että miehet keskimäärin voivat oppia kaiken tarpeellisen joka liittyy lapsen kokopäiväiseen hoitoon.

Pelkääkö mies sitten menettävänsä jotain jos jää kotiin lasta hoitamaan? Realistisesti ajateltuna on todella mahdollista, että ura kärsii ja kylmä tosiasia on, että hoitovapaalla ei tilille tule yhtä paljon rahaa kuin ansiotyössä ollessa. Mutta en nyt menettämisellä viittaa mihinkään maalliseen. Voiko olla niin, että mies pelkää olevansa vähemmän ”mies” jos hän hoitaa lapsia? Tähän ei voi muuta todeta kuin, että moiset miehisyyden määritelmät (ja ylipäätään muut sukupuoleen sidotut attribuutit) voi huoletta huuhtoa vaippaan kerääntyneiden jätösten kanssa vessanpöntöstä alas. Kumpi on tärkeämpää: yrittää elää mielikuvaa jostain testosteroniohjatusta, tunnevammaisesta Der Miehestä vai huomata olevansa tunne-elämän omaava ihminen ja täysin kykeneväinen rakastamaan lasta ja jopa pitämään hänestä huolta?

Olen itse ollut vanhempainvapaalla enkä yritä väittää, että lapsen hoitaminen olisi vain ruusuilla tanssimista tai etteikö homma voisi välillä tuntua hiukan puuduttavalta. Muistan muun muassa selvästi miten joskus vanhempainvapaalla ihmettelin: ”tämäkö on nyt se asia, jota minun pitäisi haikeudella muistella?”. En silti koe menettäneeni yhtään mitään ja jos saisin tehdä saman valinnan uudestaan niin olisin tällä kertaa pidemmän aikaa hoitovapaalla. Olen erittäin onnellinen siitä, että sain olla läsnä ja seurata lapseni kehitystä jo vauva-ikäisestä lähtien. Minulla on nyt vanhoja päiviä varten varastossa iso kasa lapseeni liittyviä, kauniita muistoja. Olen saanut ollut lapselle läsnä jo aikana josta hänellä ei ole tietoisia muistikuvia ja olen saanut rakentaa häneen syvän tunnesiteen joka tulee kestämään läpi koko elämämme. Soisin mielelläni mahdollisimman monen muun isän kokevan saman, joten kehotan taas isiä ottamaan sitä vanhempainvapaata!