Skip to main content

"Perheväkivalta" ja kysymys "sukupuolten (a)symmetriasta"

Aina muutaman vuoden välein, ja vastoin todisteita, esitetään väitteitä lähisuhdeväkivallan symmetriasta (eli, että naiset ovat yhtä väkivaltaisia miehiä kohtaan kuin miehet naisia). Näitä väitteitä on ilmaantunut monissa maissa, myös Suomessa, viime vuosina. Ne perustuvat paljolti yksinkertaiseen pahoinpitelytekojen kvantifiointiin. Kansainvälisessä perspektiivissä nämä väitteet kuitenkin ovat vähemmän vakuuttavia.

Muutama vuosi sitten, vastauksena journalistien ja miesryhmien esittämiin tämän kaltaisiin väitteisiin Irlannin valtio tilasi professori Michael Kimmeliltä, johtavalta Yhdysvaltalaiselta sosiologilta, metatutkimuksen siitä, mitä uutisotsikoiden takana piilee. Katsauksessaan aihetta käsitteleviin kansainvälisiin tutkimuksiin hän toteaa, että väitteet perustuvat kapeasti määriteltyjen tutkimusten tuottaman datan "virheelliseen raportointiin, väärintulkintoihin ja väärinkäsityksiin." Hän kiinnittää huomiota siihen, miten ne, jotka raportoivat "miehen hakkaamisen" olevan yhtä yleistä kuin "vaimon hakkaamisen" jättävät huomiotta kaksi seikkaa. Ensiksi sen, että johtuen miesten keskimäärin suuremmasta koosta ja voimista ja voimakkaammasta aggressiivisuudesta miehen lyönti todennäköisesti tuottaa enemmän kipua, vammoja ja haittaa kuin naisen. Toiseksi sen, että kolme neljäsosaa naisten väkivallasta tapahtuu itsepuolustukseksi.

On tietenkin mahdollista, että Suomessa asiat ovat näiltä osin toisin kuin muualla maailmassa, mutta epäilen sitä. Erityisesti, mitä tulee miesten väkivallan suuriin lukuihin verrattuna muuhun Länsi-Eurooppaan, kuten on raportoitu tohtoreiden Markku Heiskanen ja Minna Piispa tekemässä kansallisessa kyselyssä naisten väkivaltakokemuksista.

Näiden asioiden käsitteleminen nostaa esiin monimutkaisia kysymyksiä siitä, miten tutkia väkivaltaa ja miten mitata sitä, mitä väkivalta on, miten se aiheuttaa vahinkoa ja mitkä ovat sen jälkivaikutukset. Tämä ei käy yhtä helposti kuin lyöntien ja lyödyksi tulemisen laskeminen. Nämä kysymykset ovat vaivanneet tutkijoita kautta maailman viimeiset 30 vuotta. Yleisimmin käytetty mitta-asteikko, Conflict Tactics Scale (CTS) ja sen uudemmat versiot, on osoitettu puutteelliseksi, mutta sitä käytetään yhä - osittain sen yksinkertaisuuden takia, osittain mukavuussyistä ja osittain vertailtavuuden säilyttämiseksi aiempiin tutkimuksiin. Jotkut CTS:n ongelmista ovat selviä, kuten se, että siihen ei sisälly seksuaalista uhkailua ja väkivaltaa, väkivaltaa entisiä kumppaneita kohtaan eikä henkirikoksia. Muut ongelmat ovat teknisempiä ja metodologisempia.

Väkivallan tutkimiseen ja mittaamiseen liittyy muitakin vakavia ongelmia. Ensinnäkin, kaikki "väkivalta" tai teot, jotka koetaan hyvin vahingoittavina, eivät ole luonteeltaan fyysisiä. Toiseksi, kun väkivaltaa, etenkin vakavaa sellaista, on tehty, ei välttämättä ole enää "tarvetta" uusia sitä toivotun tuloksen saamiseksi - uhkaava katse tai kohotettu sormi voi riittää. Kolmanneksi, väkivalta ei ole "asia" joka esiintyy irrallaan muusta jokapäiväisestä toiminnasta, kuten ruuanlaitto, kotityöt, lasten hoito, TV:n katselu, seksi tai juhliminen. Neljänneksi, väkivalta ja sen kokemukset yleensä kasaantuvat ja eskaloituvat, joten tiettyjen väkivaltatekojen merkitys syntyy aiemman väkivallan, uhkailun ja odotettavissa olevan, mahdollisen tai todennäköisen, väkivallan kontekstissa. Näistä syistä väkivallasta kärsivien pitkäaikaiset kertomukset kokemuksistaan ovat erityisen tärkeitä. Tällaiset menetelmät tuovat esiin fyysisen ja ei-fyysisen väkivallan monimutkaiset suhteet, väkivallan läsnäolon uhkailun kautta, väkivallan ja arkielämän yhteenkietoutumisen sekä väkivallan kasaantumisen ajan myötä. Myöskin sekä miehet että naiset saattavat, erilaisista syistä, aliarvioida miesten naisiin kohdistaman väkivallan.

Näin ollen, ymmärrettäessä väkivaltaa ja sen prosesseja, tyypillisin aikuisten väkivallan muoto perheiden, kotitalouksien, yhdessä asuvien ja intiimien ihmissuhteiden piirissä on miesten väkivalta naisia ja lapsia kohtaan. Miehet tekevät suurimman osan lähisuhdeväkivallasta, etenkin suunnitellun, jatketun, vakavan, fyysisesti vahingoittavan, ei itsepuolustukseksi tai kostoksi tehdyn, seksuaalisen ja monipuolisen väkivallan. Termi "miesten väkivalta tuntemiaan naisia kohtaan" kuvaa tarkemmin miesten väkivaltaa vaimoja, tyttöystäviä, naispuolisia kumppaneita, äitejä, naispuolisia perheenjäseniä, entisiä kumppaneita, läheisiä naisystäviä naapureita ja tuttavia kohtaan. Väkivallan nimeäminen etupäässä miesten alueeksi on tärkeää, kun kehitetään toimintaperiaatteita ja niiden käytännön toteutuksia.

Miesten "perheväkivalta" sisältää myös miesten väkivallan lapsia kohtaan. Miesten väkivallan yhteydet heidän tuntemiinsa naisiin ovat moninaiset. Esimerkiksi, miesten väkivaltaan naisia ja äitejä kohtaan saattaa liittyä väkivaltaa näiden lapsia kohtaan, samaan tai eri aikaan. Väkivallan todistaminen, vanhempien tekemänä tai heitä kohtaan voi myös olla pelottavaa ja vahingollista lapsille. Lasten pahoinpitelyä voidaan käyttää keinona naisia vastaan tai lapsia voidaan käyttää hyväksi, jotta päästään pahoinpitelemään naisia. Tällaisia yhteyksiä ovat monet kansainväliset tutkijat osoittaneet, muiden muassa professorit Liz Kelley ja Audrey Mullender.

Samaan aikaan miehet saattavat kohdella väkivaltaisesti toisia tuntemiaan miehiä perheissä, kotitalouksissa ja lähisuhteissa. Esimerkiksi aikuiset miehet isiään tai päinvastoin, tai miehet homosuhteissa toisiaan. Kun ottaa huomioon kuinka paljon lainsäädäntötoimet, toimintaohjelmat ja palvelut keskittyvät heterosuhteisiin, "perheväkivalta" homosuhteissa saattaa olla aliraportoitua. "Perheväkivaltaan" liittyvien toimintaohjelmien sukupuolittaminen voisi lisätä sukupuoleen, seksuaalisuuksiin ja väkivaltaan liittyvää keskustelua ja tehostaa reaktioita. Iso-Britannian perheväkivaltaohjelmien keskusjärjestö (The UK National Association for Domestic Violence Perpetrator Programmes, tunnetaan nimellä "Respect") toteaa periaatejulistuksessaan: "Väkivalta samaa sukupuolta olevien suhteissa tai naisten harjoittamana miehiä kohtaan ei ole sama asia, eikä myöskään symmetrinen vastakohta miesten väkivallalle naisia kohtaan."

Metatutkimuksessaan Michael Kimmel päätyy siihen, että silloin kun väkivaltaa käytetään kontrollin välineenä - jolloin se on järjestelmällistä, toistuvaa ja vammoja aiheuttavaa - sitä harjoittavat nimenomaan miehet. Tätä kuvaavat parhaiten väkivallan uhreista tehdyistä tutkimuksista saadut tilastot. Yli 90 % tällaisista väkivaltarikoksista on miesten tekemiä. Kun on kyse seksuaalisesta väkivallasta ja väkivaltaisesta ex-puolisosta, väkivallalla on todistettavasti sukupuoli.


Jeff Hearn

Hearn työskentelee professorina Hankenilla, on julkaissut monia sukupuolta ja väkivaltaa käsitteleviä kirjoja sekä toimii Profeministimiehet ry:n hallituksen jäsenenä. Hän sai palkinnon Miehen työ vuonna 2009 sukupuolentutkimuksen pitkäjänteisestä tekemisestä, opettamisesta ja edistämisestä.

Tilastotietoja

Olisi kiinnostavaa tietää, millä tavoin Profeministimiehet ja Jeff Hearn onnistuvat sulkemaan silmänsä siltä, että Suomessa 4% miehistä ja 2% naisista pelkää joutuvansa väkivallan kohteeksi perhepiirissä (Lähde: Tasa-arvobarometri 2008, sivu 63).

http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=39503&name=DLFE-6...

Oma hypoteesini on se, että miesten suurempi pelko johtuu siitä, että naiset käyttävät miehiin kohdistuvassa väkivallassa lyömä- ja pistoaseita, joten vammautumisen riski on suuri ja siksi myös miesten pelko on yleisempää.

Kyselyssä kysyttiin vain,

Kyselyssä kysyttiin vain, missä yhteyksissä ihmiset tuntevat pelkoa, ei sitä ketä ihmiset pelkäävät. Miesten perhepiireihin kuuluu usein muitakin miespuolisia jäseniä. Mistä päättelit, että miehet pelkäävät juuri naisia?

Miehet pelkäävät perheväkivaltaa enemmän kuin naiset

Hei Timo! En ole väittänyt, että miehet pelkäävät juuri naisia. Siitä huolimatta, Tasa-arvobarometriin sisältyy merkittävä tutkimustulos siitä, että PERHEVÄKIVALTAA PELKÄÄVIÄ MIEHIÄ ON SUOMESSA KAKSI KERTAA ENEMMÄN KUIN NAISIA. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että miehiin kohdistuva perheväkivalta on kaksi kertaa merkittävämpi ongelma kuin naisiin kohdistuva perheväkivalta.

Koska miehiin kohdistuva perheväkivalta on kaksi kertaa merkittävämpi ongelma, sen tutkimiseen sekä ongelman poistamiseen tulisi käyttää kaksi kertaa enemmän yhteiskunnan resursseja kuin naisiin kohdistuvan perheväkivallan poistamiseen.

Profeministimiehet ry ilmeisesti kuitenkin lähtee siitä, että naisten ongelmat ovat aina jo määritelmällisesti ja ideologisesti isompia kuin miesten ongelmat - ja siksi kaikki tutkimus ja ongelmien korjaaminen tulisi keskittää naisten ongelmien poistamiseen. Olenko tulkinnut yhdistyksenne ideologiaa oikein?

En ole väittänyt, että miehet

En ole väittänyt, että miehet pelkäävät juuri naisia.

Roskapuhetta, näinhän sinä juuri väitit edellisessä viestissäsi. Suora lainaus:

Oma hypoteesini on se, että miesten suurempi pelko johtuu siitä, että naiset käyttävät miehiin kohdistuvassa väkivallassa lyömä- ja pistoaseita, joten vammautumisen riski on suuri ja siksi myös miesten pelko on yleisempää.

Pidätkö minua täytenä idioottina? Luuletko että en osaa lukea?

Siitä huolimatta, Tasa-arvobarometriin sisältyy merkittävä tutkimustulos siitä, että PERHEVÄKIVALTAA PELKÄÄVIÄ MIEHIÄ ON SUOMESSA KAKSI KERTAA ENEMMÄN KUIN NAISIA.

Kaikki lähisuhdeväkivaltaan perehtyneet tietävät, että se on hyvin monimutkainen ilmiö, ja täten sen tutkiminenkin on vaikeaa. Kaikki oikeaa tutkimustyötä tekevät tietävät, oli aihe mikä hyvänsä, että tukittaessa samaa aihetta eri menetelmin voidaan saada erilaisia, joskus aivan ristiriitaisiakin tuloksia. Yhden ainoan tutkimuksen yhden ainoan kysymyksen vastaus ei ole mikään "merkittävä tutkimustulos," se on yksi datapisara datan meressä.

Jos viittaamasi tutkimuksen pelkotaulukkoa tarkastellaan kokonaisuutena voidaan havaita kaksi seikkaa:

  1. Kaiken kaikkiaan naiset imloittavat pelkäävänsä väkivaltaa miehiä enemmän (seikka, jolta sinun näyttää olevan varsin helppo "ummistaa silmäsi").
  2. Sekä miehet että naiset ilmoittivat pelkäävänsä väkivaltaa eniten julkisilla paikoilla, oletettavasti vieraiden taholta.

Jälkimmäinen seikka on mielenkiintoinen, koska molempiin sukupuoliin kohdistuu väkivaltaa todennököisemmin lähipiiristä kuin tuntemattomien taholta. Näin ollen, ihmisten pelot eivät korreloi suoraan heihin kohdistuvien todellisten riskien kanssa. Tämän tutkimuksen perusteella ei siis vielä voida sanoa, että miehiin kohdistuu perhepiirissä kaksi kertaa enemmän väkivaltaa kuin naisiin (myöskin suhteet ova toisinpäin vuosien 2004 ja 2001 osalta, minkä myöskin olet jättänyt huomiotta).

Edelleen, jos ollaan tarkkoja, tutkimus ei mitannut sitä, mitä miehet ja naiset pelkäävät, vaan sitä, mitä he ilmoittivat pelkäävänsä. Tämä on kaikkien kyselytutkimusten ongelma, vastaukset ovat aina subjektiivisia, avoimia tulkinnoille ja sisältävät hyvin varmasti systemaattisia virhelähteitä.