Skip to main content

Väkivalta, sukupuoli ja kulttuuri.

Kuten edellisessä blogimerkinnässäni mainitsin, on suomalaisessa väkivaltakeskustelussa vallalla tendenssi, jossa pyritään osoittamaan naiset yhtä väkivaltaisiksi kuin miehet (sama tendenssi on vähitellen tunkeutumassa väkivaltatutkimukseen, kun tutkimusrahoitus alkaa reagoida yleiseen mielipiteeseen). Uusin esimerkki Yle uutisista: Tytöt lyövät herkemmin kuin pojat, julistaa toimittaja, joka pitää nettikyselyn tulosta niin luotettavana, että voi huoletta käyttää otsikossa indikatiivimuotoa journalistisen integriteetin siitä kärsimättä.

Tässä keskustelussa on kuitenkin yksi osa-alue, johon kyseinen tendenssi ei ole rohjennut astua — kun puhutaan lähisuhdeväkivallasta maahanmuuttajayhteisössä, ei suurella yleisöllä ole mitään vaikeuksia uskoa miehiä yksipuolisesti väkivallan tekijöiksi ja naisia uhreiksi. Muutama esimerkki samalta foorumilta: "Kunniaväkivalta" uhkaa maahanmuuttajanaisia, Suomalaisnaisetkin kohtaavat kunniaväkivaltaa. Paradoksaalista kyllä, vaikka näissä keskusteluissa väkivalta tunnustetaan äärimmäisen sukupuolittuneeksi, nähdään se kuitenkin määritelmällisesti kulttuurisena, ei sukupuolisena, ongelmana.

Odotan innolla, milloin miesasialiike havahtuu puuttumaan aiheeseen. Heille ainakin pitäisi olla selvää, että kaikki höpinä "kunniaväkivallasta" on feministien salajuoni vaimojensa hakkaamien maahanmuuttajamiesten ahdingon salaamiseksi.

Tutkimustuloksia

Hyvä Timo, useat toisistaan riippumattomat tutkimustulokset viittaavat siihen, että nuorten naisten väkivalta nuoria miehiä kohtaan on selvästi yleisempää kuin nuorten miesten nuoriin naisiin kohdistama väkivalta:

Delphi II -tutkimuksen mukaan noin 15% asevelvollisista on joutunut tyttö- tai naisystävänsä lyönnin kohteeksi. Samassa tutkimuksessa asevelvollisista vain 1% ilmoitti itse lyöneensä tyttöystäväänsä. (Nieminen, Heloma & Pihlajamäki 2008).

Nuorten seurusteluväkivalta - tutkimuksessa Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Venla Salmi sai tuloksen, jonka mukaan tyttöjen väkivalta poikia kohtaan on useimmissa tekotavoissa kaksi kertaa yleisempää kuin poikien väkivalta tyttöjä kohtaan. (Salmi 2009 s. 138).

IRC-gallerian pohjalta tehty nettitutkimus, jonka toteutti Non Fighting Generation ry, ei siis ollut ainoa lajissaan.

Delphi II -tutkimuksen mukaan

Delphi II -tutkimuksen mukaan noin 15% asevelvollisista on joutunut tyttö- tai naisystävänsä lyönnin kohteeksi. Samassa tutkimuksessa asevelvollisista vain 1% ilmoitti itse lyöneensä tyttöystäväänsä.

Olivatko tyttöystävät otettu mukaan tutkimukseen ja antoivatko he yhteensopivat luvut?

Miesten ja naisten vastaukset

Monissa ulkomaisissa tutkimuksissa on havaittu, että miehet ja naiset antavat samansuuntaisia tuloksia väkivallan sukupuolijakaumasta - mutta naiset tunnistavat, tiedostavat ja kokevat väkivallanteot helpommin ja matalammalla kynnyksellä kuin miehet.

Jos asevelvollisten tyttöystäviltäkin olisi kysytty, oltaisiin todennäköisesti siis saatu tuloksia, joiden mukaan noin 2% naisista on joutunut miesystävänsä lyömäksi ja noin 30% on lyönyt miesystäväänsä. Tällöin saataisiin siis sama sukupuolijakauma kuin miehiltä kysyttäessä, mutta suuremmat väkivallan yleisyyttä koskevat lukemat, koska naiset tulkitsevat keskimäärin lievemmätkin teot väkivallaksi kuin miehet.

Sinänsä on hieman hassua, että yrität saada osoitettua tutkimustuloksen epäluotettavaksi, koska vain toiselta sukupuolelta kysyttiin. Onko mielestäsi myös Usko, toivo, hakkaus -tutkimus epäluotettava, koska siinäkin kysyttiin väkivallasta vain toiselta sukupuolelta (naisilta)?

Jos asevelvollisten

Jos asevelvollisten tyttöystäviltäkin olisi kysytty...

Mutta ei kysytty, joten et voi tietää, voit vain spekuloida.

Sinänsä on hieman hassua, että yrität saada osoitettua tutkimustuloksen epäluotettavaksi, koska vain toiselta sukupuolelta kysyttiin. Onko mielestäsi myös Usko, toivo, hakkaus -tutkimus epäluotettava, koska siinäkin kysyttiin väkivallasta vain toiselta sukupuolelta (naisilta)?

Kaikki tutkimustulokset ovat sekä luotettavuudeltaan että kattavuudeltaan rajoitettuja. Usko, toivo, hakkaus -tutkimuskin kertoo vain osan totuudesta ja siihen liittyvät kyselytutkimuksille tyypilliset ongelmat, kuten vastausten subjektiivisuus ja tulkinnanvaraisuus.

Kyselyissä vaikuttaa suuresti myös konteksti, jossa kysely tehdään. Kirjallisissa kyselyissä saadaan erilaisia tuloksia kuin haastatteluissa, ja nimettömissä erilaisia kuin nimellä kysyttäessä. Otetaanpa esimerkiksi valtiollinen väkivaltakoulutus eli puolustusvoimat. Siellä oppilaille opetetaan mm. miten ihminen tapetaan kenttälapiolla ja heillä laulatetaan marssilauluja, joissa puhutaan hilpeään sävyyn lasten polttamisesta napalmilla. Onko tällainen konteksti paras mahdollinen saada luotettavia vastauksia oppilaiden omissa parisuhteissa tapahtuvasta väkivallasta? Voisiko olla mahdollista, että osa vastaajista pitäisi koko kyselyä vitsinä?

Ja kyllä, minun mielestäni kaikki väkivaltatutkimukset pitäisi tehdä sukupuolineutraalisti ja kaksoissokeina. Tulokset eivät välttämättä olisi kovin erilaisia, mutta niistä käytävä julkinen keskustelu voisi olla terveemmällä pohjalla.

Maahanmuuttajamiehet

Miesliike on tiedostanut maahanmuuttajamiesten ongelmat. Vaikuttaa siltä, että heillä on riski joutua poliisin toimesta moniperustaisen syrjinnän kohteiksi tilanteissa, joissa poliisi kutsutaan selvittelemään perheriitaa perheeseen, jossa on suomalainen vaimo ja ulkomaalainen aviomies. Maahanmuuttajamiehiä saatetaan tällöin syrjiä viemällä heidät putkaan ihan pelkästään siksi, että he ovat 1) miehiä ja 2) maahanmuuttajia.

Edellä kuvattu ongelma nostettiin esiin Miesten tasa-arvo ry:n järjestämässä tasa-arvoseminaarissa 19.3.2010.

Ihmisten yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta on tärkeää, että ketään ei syrjitä sukupuolensa, ihonvärinsä tai etnisen taustansa takia.

Voin siis levollisin mielin

Voin siis levollisin mielin olettaa, että tulet olemaan paikalla seuraavassa Perussuomalaisten puoluekokouksessa, nostaaksesi nämä epäkohdat heidänkin tietoisuuteensa?

Sukupuolesta ja väkivaltaisuudesta

Uskon, että kahden sukupuolen välillä ei ole suurempia eroja agressiivisuuden määrässä, vaikkakin yhteiskunnassamme tunnutaan oletettavan, että naiset ovat se rauhallisempi, pidättyvämpi ja alistuvampi osapuoli, kun taas miehet nähdään aktiivisina ja lähtökohdiltaan agressiivisempina. Ehkä näin on ollut kulttuurissamme joskus, mutta näin ei ole enää. Joku kirjoitti maahanmuuttajien sisällä tapahtuvasta naiseen kohdistuvasta väkivallasta pitäen sitä ehkä enemmänkin sukupuolisena, kuin kulttuurisena ongelmana. Itse näen sen nimenomaan kulttuurisena, sillä ongelmana on nähdäkseni kulttuurissa vallitsevat arvostukset ja varsinkin niiden puute naisia kohtaan. Onko kyse siis kulttuurisesta vai sukupuolisesta ongelmasta? Kulttuurin sisällä ongelmaa voisi pitää sukupuolisena, mutta ulkopuolisen silmin se voitaisiin nähdä kulttuurisena.. Itse olen kuitenkin taipuvainen näkemään ongelmien palautuvan kulttuuriin ennemmin, kuin itse sukupuoleen.

Mielestäni alussa mainitsemieni naiseuden, että mieheyden myyttien purkaminen olisi ensi arvoisen tärkeää kaikkien tasa-arvon kannalta. Tällöin ihmisten olisi helpompi käsittää, että myös nainen voi olla agressiivinen samalla tavoin, kuin mieskin. Olen ymmärtänyt, että tällä hetkellä naisten ja nuorten tyttöjen väkivaltaisuutta patologisoidaan helpommin, kun taas miesten väkivaltaisuutta pidetään miehen "luonnolliseen" agressiivisuuteen kuuluvana osana, vaikkakin heidän väkivaltaisuutensa on suuren yleisön mielestä moraalisesti tuomittavampaa samalla, kun naisten väkivaltaisuutta vähätellään.